sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Suuntana Klasu - Pomminvarma Fasu



Alkuun tulee pahoitella kuvien heikkoa tasoa, sillä JNS vakio Paparazzi-Immoska oli toisaalla. Näin ollen kuvat on räpsitty tunteella muttei taidolla.

Pornainen, tuo Etelän Riista-aitta, toimii paikkana jossa tunnetusti tunnelma on aina hyvä ja kokeet varsin lyhyet. Tämä ei johdu alueiden pienuudesta vaan koiria kiusaavista fasaaneista ( Kiusaaminen on toisen suunnitelmallista alistamista onnettomaan ja voimattomaan mielentilaan. Kiusaaminen on joko suoraa tai välillistä maineen pilaamista. Kiusaaja pyrkii yleensä ensin pilaamaan toisen maineen, jotta hän voi muista välittämättä koventaa hyökkäystään, kunnes kiusattu menettää toimintakykynsä. Kiusaamiselta voi puolustautua uhittelemalla, mutta se edellyttää lain kunnioittamista..) Ja tämähän ei tuomareille käy?

Klasu (Klaus Ekman) tautajoukkoineen oli taas kerran tehnyt mahtavaa työtä lintujen eteen. Jos kuulkaa kyllästyttää ajella tyhjille pelloille koirakaruselliin niin lähettäkää jo tänään ilmoittautumisenne tekstiviestillä Klasulle. Joka koira pääsee linnuille se on varma se.

Pointer Kebab venytteli aamulla siihen malliin että tänään pannaan ukko tipuja tonttiin. Kokeeseen osallistui 13 koiraa joista yksi oli nuorten luokan koira ja 12 kpl osallistui avoimeen luokkaan. Kaikki koirat saivat aina noin 10min erät.

Lady Fortuna päätti sijoittaa Hirvasvuopion Mafian (Cortina&Cama) samaksi pariksi jo heti kolmanteen erään. Näin ollen Siuntion Sisun J.Linjala liukasliikeisellä Cortinalla (Ukillakin oli 70-luvulla Cortina, sellanen vihreä) ja Muoniossakin riekkokirveeksi osottautuneella Suhlilla oli tullut aika haastaa sisarensa.

Round 1. 0 astetta, hyvä tuuli (huippukeli)

Erä alkaa ensin myötätuuleen josta jatketaan tuomarin käden ohjeiden mukaan vastatuuleen. noin 7min kohdalla molemmat painavat sarkaojaa pitkin ja häviävät pusikkoon. J. Linjala nostaa heti lapasen ylös, mutta tuomari haluaa nähdä kuitenkin ensin koirat. Allekirjoittaneen koiran liivi paistaa sarkaojan vasemmalla puolella ja seisonnan ilmoitus on tosiasia. Tuomari kuitenkin haluaa (niin kuin kuuluukin) nähdä molemmat. Ja sieltähän se veli löytyykin. 5 m Kebabin etupuolelta. Tuomari tulkitsee että Cama säestää Cortinaa, tämän ratkaisun olisin tehnyt tuomarina itsekkin.

Hiivitään koirien lähelle jossa oli kyllä kaikki katastrofin ainekset kasassa. Kun lähestymme koiria oma tessu tarkentaa seisontaa noin 1,5m ja kääntää päätään edessä olevan sivujan suuntaan vasemmalle. Klasu käskyttää että älä nyt anna ryöstää seisontaa, kytke koira. Niinpä, kytke koira joka seisoo 5m päässä takavasemmalla. Komennan koiran paikalle ja pääsen kuin pääsenkin koiran taakse. Tiukka ote hännästä, josta kirjaimellisesti vedän seisovan koiran hännästä pois pajukosta. Cortina saa nostokäskyn josta toinen avancci tuottaa tuloksen. Cortinan edestä ojasta lähtee kaksi fasaania joista toiselta Pyöveli (Pornaiste poika joka on muuten Suomen paras lajissaan) pistää linnulta siivet suppuun. Samassa tilanteessa lähtee sivuojasta myös yksittäinen fasaani jota oma koirani oli seisonut. Tilanne oli siis todella hankala kaikille osapuolille. Säestys olikin mitä ilmeisemmin oman linnun otto. Tuomari tuumaakin että toivottavasti tässä kävi oikeudenmukaisesti. Mielestäni kävi sillä Cortina oli kuitenkin oman Kebabin etupuolella. Valitettavasti nouto jää vain kesken joten Cortinan on tyytyminen AVO3 palkintoon. Hyvä suoritus kuitenkin Janne.

Round 2.

Alkaa Kebabilla hyvin, sillä vain noin 100 juoksun jälkeen koira ottaa fasaanin piikkiin. Paritoverina ollut Santin Matin sara kytketään ja ohjaaja saa luvan toimia. Kebabi tarkentaa kerran, nostaa käskystä, jää hyvin paikoilleen (nyt sentään ohjaaja älyää käskeä koiran paikoilleen ensin) ja pyövelin kanssa tehty yhteislaukaus pistää fasaanin tonttiin. Hetki paikoillaan ja nouto. Kaikki meni oppikirjan mukaisesti. Mutta pahaksi onneksi tilanteessa koiran edestä lähtee myös toinen fasaani jonka koira selkeästi merkkaa. No tuomari komentaa erän jatkuvaksi ja koira tietysti ei lähde sahaamaan mitään kuviota pellolla vaan juokseen pellon toiselle puolelle linnun lentosuuntaan. Koira sahaa pellon sarkaojaa edes takas kuin puolihullu pari minuuttia jonka jälkeen jatkaa hakua toiseen suuntaan.Vaikka vauhtia oli niin sik-sakkia Singeröintiä ei. Tässä vaiheessa tiesin ettei kouluhaun puuttumisella enää ykköstä täältä saada.



Muutkin ovat erittäin epäonnisia. On kaksi avanccista kieltäytyjää, pari noutamatonta, peräänmenoja ja mikä karmeinta yksi peräänmeno joka romutti toisen jo hopeatarjottimella olleen ykkösen.

Kolmannessa erässä koira häviää Engl. Setterille linnut joka ei kuitenkaan saa noutoa aikaan. Setteri saa kuitenkin myös AVO 3 palkinnon (onnea koiralle ja ohjaajalle). Myös Santti saa koiralleen hyvän lintutyön ja Avo2 palkinnon ja kokeen parhaan koiran pokaalin kotiin.

Kokeesta jäi päällimmäisenä mieleen valtava pettymys. Yli 1000 km turhaa ajoa taas takana AVO2 takia. Hyvää oli kuitenkin se että Joroisten töppäyksestä oli otettu opiksi ja koira liikkui hyvin. Valitettavasti ei riittävästi. Kokeena Pornaisten koe on mahtava. Jos koira toimii linnuilla on tämä juuri oikea paikka saada tulos aikaan. Kokeet olivat ohi jo 12.30 ja lintuja oli pantu tonttii varmasti jo toista kymmentä. Onnea kaikille menestyneille.



AVO 2, is Kaidanpaljakan Sara, Matti Santti (kokeen paras)
AVO 2, p Hirvasvuopion Cajo, Jaani Holma
AVO 3, p Hirvasvuopion Cortina, Janne Linjala
AVO 3, es Huntingfield Nimrod, Jukka Tolja
AVO 3, is Kokos, Ismo Kyngäs

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti